Kartanon & Taidehallin kokoelmat
Kartanon pysyvä kokoelma pohjautuu kulttuurihistoriallisesti merkittäviin, 1700- ja 1800-luvuilta peräisin oleviin Kartanon päärakennuksen rakenteisiin ja niihin integroituihin taideteoksiin. Kokoelmaan kuuluu viisi käsin tehtyä ja yhä toiminnassa olevaa kaakeliuunia, kaksi entisöityä kattomaalausta sekä alkuperäinen 1700-luvun kiinalaistapetti.
Taidehallin kuratoitu kokoelma muodostuu Taidehallissa järjestettyjen näyttelyiden teoksista sekä taidelahjoituksista. Kokoelma on tulee olemaan esillä Taidehallin aulatilassa, ja se siirtyy myöhemmin Taidehallin saliin 3.
Info
Meilahden Kartanon päärakennus
Tamminiementie 8, 00250 Helsinki
Meilahden Taidehalli
Tamminiementie 6, 00250 Helsinki
Jaa sosiaalisessa mediassa
Kiinalaistapetti Meilahden Kartanosta
Euroopassa vallitsi suuri ihailu kiinalaista kulttuuria kohtaan erityisesti 1700-luvulla. Itä-Intian kauppakomppanioiden tuomat esineet ja ranskalaisten lähetyssaarnaajina toimivien munkkien julkaisutoiminta olivat tehneet kiinalaista taidetta ja filosofiaa tunnetuksi. Syntyi kiinalainen muoti, joka ulottui myös Suomeen. Tästä tosin harvinaiseksi esimerkiksi osoittautuivat Meilahden kartanosta 1980 löytyneet tapetin suikaleet. Suoraan hirsiseinään liimattua tapettia löytyi rakennustutkimuksen yhteydessä puisen päärakennuksen kabinetista pieniä palasia sekä tarjoiluhuoneesta suikaloituna ja liimattuna nurinpäin hirsien rakoja peittämään. Tarjoiluhuoneessa tapettia oli luultavasti käytetty vasta kabinetista poistamisen jälkeen.
Kakluunit
Kartanon päärakennuksessa on 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa muuratut kaakeliuunit, jotka on suunnitellut arkkitehti Gustaf Strengell. Kakluuneja on 5 kpl ja ne sijaitsevat Päärakennuksen eteisessä, naisten wc tilassa, juhlasalissa, kabinetissa ja Kahvilan aulassa.
Kartanon kattomaalaukset
Meilahden kartanon tiloissa on säilynyt ja entisöity 1700-luvulta peräisin olevia kattomaalauksia, jotka kertovat rakennuksen pitkästä historiasta. Kattomaalaukset sijaitsevat Juhlasalissa ja Kabinetissa.
Taidehallin kokoelma
Taidehallin kuratoitu kokoelma muodostuu Taidehallissa järjestettyjen näyttelyiden teoksista sekä taidelahjoituksista. Kokoelma tulee olemaan esillä Taidehallin aulatilassa, ja se siirtyy myöhemmin Taidehallin saliin 3.
Nanna Susi
Kuvataiteilija Nanna Susi maalaa suurikokoisia ja värikylläisiä öljyvärimaalauksia. Hän on Suomen menestyneimpiä taidemaalareita. Suden taidetta on tulkittu eri tyylisuuntien, erityisesti ekspressionismin ja kolorismin kautta. Susi on pitänyt kymmeniä yksityisiä taidemuseonäyttelyitä sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ympäri maailman.
Jani Leinonen
Jani Leinonen on suomalainen kuvataitelija, jonka tuotanto tunnetaan erityisesti valmiiden kuvien muokkauksesta ja uudelleentulkinnasta. Hänen teoksissaan arkiset ja tutut symbolit saavat uusia merkityksiä ja taide kommentoi usein kulutuskulttuuria, brändejä, markkinointia sekä julkisuuden ilmiöitä.’
Pekka Ala-Pietilä
Uransa pitkälti teknologiayhtiöissä tehnyt yritysjohtaja Pekka Ala-Pietilä (s. 1957) on myös valokuvaaja, jonka valokuvia on palkittu useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Ala-Pietilän kuvissa on usein hiljainen, mietteliäs sävy. Kuvattavat hahmot eivät poseeraa kameralle, vaan ennemminkin vaikuttavat uppoutuneen omiin ajatuksiinsa. He eivät esiinny – ainoastaan ovat.
32 x 39 cm
Jiri Geller
Jiri Geller (Jiri Holopainen) on suomalainen kuvanveistäjä, pop-taiteilija ja kuuluu ulkomailla tunnettuihin uuden sukupolven poptaiteilijoihin. Jiri Geller on luonut epätavanomaisen uran taiteilijana. Hänellä on tausta käsityöläisenä ja hänen filosofiansa juontaa juurensa rock-musiikkiin, jota hän myös harjoittaa. Jiri Gelleriä voisi hyvin kuvailla taiteilijaksi, joka on tietoinen nykymaailmasta ja sen tilanteesta yhdistettynä pelottoman realistiseen asenteeseen.









