Kaiken läpi loistaa valoa
Kaiken läpi loistaa valoa -taidenäyttely on nähtävillä Kartanon päärakennuksessa 31.1.2026 saakka. Tammikuussa vaihtuu teokset. Kartanon Kahvilassa samaan aikaan myös Lukas Nybondaksen valokuvanäyttely ”Katseet”.
”Olen pysähtynyt katsomaan ja kuuntelemaan. Olen todennut, että kaiken läpi loistaa valoa. Kaikessa, niin suurissa kuin pienissä, kipeissä ja kauniissa hetkissä on aina jotain ikuistamisen arvoista. Tervetuloa kokemaan välähdyksiä elämästä, tarinoita koetusta ja kuvitelmista.” – Pihla Pasanen
Biografia
Pihla Pasanen (s. 1997) on suomalainen kuvataiteilija (AMK). Hän on kotoisin Kemistä, mutta asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän käyttää teoksissaan laajasti eri tekniikoita, maalauksesta videoihin ja sanataiteeseen. Värit ja leikkisyys ovat hänelle tärkeitä elementtejä. Häntä kiehtoo se, miten vahvasti tunteita voi välittää taiteen avulla. Maalauksissaan hän haluaa tehdä näkyväksi sellaista, mitä ei voi kuvailla pelkin sanoin.
Pasasen teoksia on ollut esillä useissa ryhmänäyttelyissä. Pasanen on työskennellyt taidemaalari Nanna Suden kanssa tuottaen hänelle videoita, kuvia ja julisteita vuodesta 2018 lähtien. Vuonna 2023 hän oli työharjoittelussa taidegalleria Maxossa Barcelonassa, jossa myös toteutti ja myi teoksiaan. Hänen kuvituksensa julkaistiin kirjassa Vippaa vähän – pyysi Kettu Repolainen vuonna 2021.

