Portfolio

Vilmalotta Olivia Schafhauser valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2002. Akatemian lopputyönäyttelystä hänet poimittiin Taidekeskus Salmelan talvistipendiaatiksi, ja sitä seurasi valinta Salmelan kesän nuoreksi taiteilijaksi 2003. Galleria Uusitalo otti Schafhauserin talliinsa suoraan Salmelan kesän jälkeen. Hänellä oli ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingissä, Galleria Uusitalossa 2004, josta tie johti useisiin näyttelyihin myös ulkomailla. Hän on osallistunut yksityis- ja ryhmänäyttelyihin Suomen lisäksi mm. Espanjassa, Skotlannissa, Englannissa, Saksassa, Ruotsissa, Portugalissa. Japanissa, Filippiineillä ja Venäjällä. Hän on työskennellyt ammattitaiteilijana valmistumisestaan asti ja saanut paljon huomiota ja arvostusta sekä Suomessa että ulkomailla. Schafhauserin 20-vuotis juhla oli 2022, joka alkoi kesällä 2021 Taidekeskus Salmelassa kesäkuussa ja retrospektiivi Taidekeskus Taarastissa elokuussa Lahdessa. Helsingissä oli yksityisnäyttely Pirkko-Liisa Topeliuksessa syksyllä 2022. Schafhauser oli ensimmäinen suomalainen kuvataiteilija, joka sai kutsun pitämään yksityisnäyttelyä Moskovan Nykytaiteen museoon. Näyttely oli 2006, 400 neliötä kahdessa kerroksessa. Vastaanotto oli sielläkin todella positiivinen. Hänen teoksiaan on julkisissa kokoelmissa, mm. Moskovan Nykytaiteen museo, Hämeenlinnan taidemuseo, Paulon säätiö jne. Schafhauserin teoksia oli esillä muunmuassa ARTMUC`ssa, Muenchenin taidemessuilla Saksassa ja Suomessa seuraavat näyttelyt ovat Meilahden kartanossa Helsingissä, taidekeskus Peurungassa ja Kässän talolla Lohjalla.

Maalauksia

Alussa oli tynnyri ja nelivuotias tyttö, joka sai kasvaa tynnyrin ulkopuolella, selän takana avara maailma, edessä jokin uusi maailma, kädessä suuri pensseli.

-Meillä oli pienessä saaressa mökki (Vilman koivu, V:n lisäys), jonka pihassa oli iso ruosteinen tynnyri. Eräänä päivänä halusin maalata sen punaiseksi, Vilmalotta Olivia Schafhauser palaa ensimmäisiin vetoihin. Punainen kausi oli alkanut.

Vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen öljyvärityö. Siinä on katkaistu ihminen. Jo pienenä taiteilija tiesi, että epätäydellinen on kaunista.

Kun taidemaalari talvella 2016 ripustaa teoksiaan näytteille Helsingin Kalasatamassa DIAK:n uudella kampuksella, kankaalla ovat edelleen kauneus ja ihmisen osat. Siitä on tarkoitus puhua nyt, ihmisen osasta. Istumme kerroksessa, joka on pyhitetty hiljaisuudelle. Ääneen saa puhua vain pienessä huoneessa. Sitä ei sanota ääneen, että haastattelun edetessä mielessä alkaa soida tietty musiikki ja tiedän jo otsikon.

Tämä hetki meni jo

Vilmalotan kehdon yllä tuikki monta onnellista tähteä. Ulkoista hyvinvointia tärkeämpää olivat rakkaus sekä tila omille lahjoille ja näkemyksille; vaikka punaista ruostepohjalle. Taiteilija tiivistää, että hän sai äidiltään Arja Virtaselta visuaalisuuden ja isältään Jorma K. Virtaselta sanat.

-Kotoa, voimakkailta ja innovatiivisilta vanhemmiltani, tuli idearikas kulttuuripohja. Isä opetti lukemaan venäläisiä mestareita. Saatoin myös kuunnella tuntitolkulla hänen tarinoitaan historiasta, politiikasta ja yritysmaailmasta. Vietin paljon aikaa äidin työhuoneella, missä hän piirsi iloisia satuhahmoja. Siveltimissä ei säästelty, kun hän antoi materiaalit ja kannusti maalaamiseen. Välillä pyysin: Tanssi äiti! (Balettitanssija V:n lisäys) Rakastin katsoa hänen sulavia liikkeitään.

Vanhempien vaikutu näkyy yhä tyttären taiteessa, jossa visuaalisuus ja sanat ovat tehneet liiton.

-Maalaamisen ohessa kirjoitan runoja, novelleja ja ajatuksiani tajunnanvirtana.

Myös teosten nimet ovat painokkaita: Hyvyys on läpinäkyvää. Breaking the limits. Tämä hetki meni jo. Miksi ihminen katsoo kauneutta peloissaan. Uuden elämän ja valon tanssi.

Valon ja meren valtaama

Vilmalotta on matkustellut ja asunut monissa paikoissa, muun muassa Havaijilla, Kreikassa, tokiossa, New Yorkissa ja Saksassa…

Jo lapsena Vilmalotta oppi isältään rakastamaan merta, joka vei perhettä omalla laivalla seikkailuihin. Rakkaus syveni Kreikassa ja Havaijilla, jossa rauha, ilo, lämpö ja valo huuhtoivat kuin vuorolaineina ihmisten mielissä, eikä kellään ollut kiirettä.

-Kun myöhemmin asuimme Iitissä, välillä oli pakko päästä Helsinkiin. Saatoin istua vaikka päivän kallioilla meren rannalla.

Punainen palasi palettiin

Kun poika syntyi, oli itsestään selvää, että hänestä tulee Indigo. Samalla syntyi myös leijonaemo ja punainen palasi väripalettiin.

-Hän on opettanut minulle eniten elämän syvyyttä, kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja nöyryyttä.

Osia jutusta Askel 2016 by Päivi Puhakka

Maarit Tyrkkö kysyy:

Vilmalotta vastaa.

Miten työskentelet?

Työstän aina useaa taulua samanaikaisesti. Liikun niiden välillä, aloitan, jatkan toista ja taas siirryn eteenpäin. Lopulta ne tulevat valmiiksi -kun haluavat.

Mistä aloitat, miten etenet?

Valkoiselta tyhjältä pohjalta. Loppu onkin sitten mysteeri. En tiedä aloittaessani, mihin päädyn. Kai olen enemmän kanava tai välittäjä, ajatuksille, ihmisyyden yhteiselle alitajunnalle.

Miten vaikeaa on luopua?

Luopuminen on tuskallista, mutta välttämätöntä. Ilman sitä emme kukaan selviä läpi elämästä, eikä kukaan lopulta lähde muuten kuin yksin tästä maailmasta. Materiaan en ole kiintynyt.

Minkä värinen on aamu?

Aamu on valon värinen, aamu on hiljaisuuden värinen. Hento, hauras, odottava, hiljalleen poreileva.

Millainen on yö?

Yö on yksinäisyyden meteli, painostavavia unia, sekametelisoppa ja välttämätön pakko. Joskus yö on lepoa ja tajuttomuus.

Miten maalaat päivän?

Päivä on aina uusi ja erilainen, kuten tauluni jokainen erikseen ja ketjussa. Päiviin mahtuu lukematon määrä väriä ja muotoja. Ne menevät ketjussa, simultaanisti ja kerroksissa.

Missä on aurinko ja kuu?

Indigossa. Hän on aikuinen poikani.

Mitä ajattelet tilasta?

Unitiloja, alitajunnan tiloja. Ihminen kohtaa itsensä ja oman rajallisuutensa valon ja pimeän rajalla; epävarmuuden ja löytämisen välissä, tilassa, jossa ymmärrys on vielä, tai edelleen hämärtynyt. Ihminen on aina rajalla, tienristeyksessä.

-Tila on tyhjä mutta täynnä. Aika luo tiloja, väreissä syntyy tiloja. Hiljaisuuden tila, meteli. Henkinen tila, tunnetila, aisti, näkemys, kokemus.

Mitä näet linnunsilmin?

Näen meren ja suuret aallot, näen ihmiset ja heidän touhunsa. Kiireessä juoksevat ja pysähtyneet. Ja kaikki odottavat jotakin, huomista tai seuraavaa etappia. Pysähtyminen on pelottavaa mutta oleellista.

Miten kohtaat sateenkaaren?

Ystävänä ja sanansaattajana. Sateenkaaren kohtaamisessa on lupaus ja rauha. Muistutus.

Miten palaset löytävät toisensa?

Aika ja elämä koostuu hetkistä, jotka eivät voi olla olemassa ilman toisiaan. Ajan virrassa jokin tulee kohti, on olemassa, näkyy, koskettaa, kunnes yhtyy jälleen olemassaolon symbioottiseen ketjuun.

Olla osa jotakin, olla erillään, pitää kiinni, päästää irti.

Mitä liike merkitsee?

Liike on solujen ja tajunnan symbioosi, jossa olemme eksistenssimme pyörteessä ja ketjussa. Liike hengittää omaa ilmaansa ja kutsuu meidät ihmisyyden tanssiin.